YLE
Maailman yli miljardista siirtolaisesta erityisesti naiset ovat vaarassa joutua riistetyksi, kertoo tuore YK-raportti. Indonesialaisen kodinhoitajan tarina on esimerkki siirtolaisnaisten julmasta kohtelusta - työnantaja poltti häntä silitysraudalla.
YK:n kehitysohjelman UNDP:n tuore Inhimillisen kehityksen raportti kertoo, että maailmassa on tällä hetkellä yli miljardi siirtolaista. "Yli esteiden: Muuttoliikkeet ja inhimillinen kehitys" - raportti julkaistiin suomeksi torstaina.
Raportin mukaan erityisesti työn perässä muuttavat naiset ovat vaarassa joutua riistetyiksi tai ihmiskaupan uhreiksi.
- Naiset ovat erityisen haavoittuvaisia, koska heidän työnsä on epävirallista ja näkymätöntä. He työskentelevät usein kotitalouksissa ja hoitoalalla, varajohtaja Eva Jespersen sanoo UNDP:n Inhimillisen kehityksen raporteista vastaavasta tutkimusyksiköstä. Jespersen esitteli raportin torstaina Helsingissä.
Indonesialaisen Keni Binti Cardan tarina on esimerkki siirtolaisnaisten julmasta kohtelusta. Carda muutti heinäkuussa 2008 Saudi-Arabiaan kodinhoitajaksi. Jo alussa työntekijän vaatimukset olivat kohtuuttomat.
- Sain nukkua vain yhden tunnin vuorokaudessa. Emäntäni oli hyvin ankara, Carda kertoo UNDP:n haastattelussa.
Carda ansaitsi 600 rialia (noin 110 euroa) kuukaudessa. Kun uusi indonesialaistyöläisiä koskeva työsopimuslaki nosti Cardan palkan 800 rialiin (145 euroon), työnantaja purki vihansa työntekijäänsä.
- En tehnyt kotitöitä tarpeeksi nopeasti, ja he rankaisivat minua silitysraudalla. He polttivat korviani ja naamaani raudalla kerta toisensa jälkeen, Carda kertoo.
Cardan mukaan työnantaja - perheen äiti - pakotti hänet syömään ulosteita, kiskoi hänen hampaitaan irti ja kaatoi talouskemikaaleja hänen avoimiin haavoihinsa.
Cardan työnantaja uhkasi tappaa työntekijänsä, jos tämä yrittäisi paeta. Lokakuussa 2008 työnantaja päästi hänet matkustamaan takaisin Indonesiaan. Carda kiidätettiin suoraan kentältä sairaalaan, joka on erikoistunut pahoinpideltyjen siirtolaisten hoitamiseen.
Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch vetosi tammikuussa Saudi-Arabian hallitukseen Cardan tapauksen tutkimiseksi, tuloksetta.
YK:n raportissa hallituksia patistellaan ottamaan siirtolaiset paremmin huomioon. Jos siirtolaiset saisivat yhtäläiset perusoikeudet ja mahdollisuuden terveydenhoitoon ja kielenopiskeluun, Cardan kaltaiset tapaukset voitaisiin ehkä estää.
Jespersenin mukaan siirtolaisuus pitäisi nähdä myönteisenä muutosvoimana, ei ongelmana. Siirtolaisuus tuottaa useimmiten positiivisia vaikutuksia ja edistää inhimillistä kehitystä.
- Tämä kuitenkin edellyttää edistyksellistä politiikkaa ja sääntöjä, jotka helpottavat laillista maahanmuuttoa, Jespersen sanoo.
Raportin mukaan maahanmuuttajat edistävät uuden kotimaansa taloudellista kehitystä ja työllisyyttä. Maahanmuuttajat saavat samalla itse mahdollisuuden parempaan elämään sekä toimeentuloon ja pystyvät vaikuttamaan elinolojen kohentumiseen myös kotimaassaan.
- Sen lisäksi, että siirtolaiset lähettävät rahaa kotiin, he muuttavat myös sosiaalista ympäristöään. He tuovat mukanaan ideoita ja käyttäytymistapoja, jotka voivat parantaa naisten asemaa, Jespersen sanoo.
Raportin mukaan suurin osa maailman miljardista siirtolaisesta, yli 740 miljoonaa ihmistä, muuttaa oman maansa sisällä. Kansainvälisiä siirtolaisia on noin 214 miljoonaa.
Valtioiden rajat ylittävistä siirtolaisista 37 prosenttia muuttaa kehitysmaasta kehittyneeseen maahan. Suurempi osa kansainvälisistä siirtolaisista muuttaa kehitysmaasta toiseen.
Siirtolaisten kotimaahan lähettämät rahavirrat ovat suurempia kuin virallinen kehitysapu. UNDP:n raportin mukaan rahalähetykset eivät kuitenkaan korvaa kansallisia kehitysstrategioita eivätkä kansainvälistä kehitysyhteistyötä.
YLE Uutiset / Mia Ylönen
Return to the list <<<<<